Siirry sisältöön

Monipuolisia työtehtäviä hyvinkin itsenäisesti

TIMO
SUUNNITTELIJA

Suunnittelijana tietoverkoissa työskentelevä Timo on toiminut Voimatelilla yrityksen alusta alkaen, ja viimeiset neljä vuotta nykyisessä tehtävässään johtoverkkopalveluissa Kuopiossa. Ensimmäisen parinkymmenen vuoden rupeaman hän toimi sähköpuolen asentajan ja tiimivastaavan tehtävissä.

”Suunnittelijana olen pääasiassa hoitanut kiinteistökaapelikohteiden eli kiinteän kaapeliverkon laajakaista-netin, valokuituliittymän ja kaapelitelevisioliittymän toimitukseen liittyvää suunnittelua. Sähköpuolelta kerätty kokemus ja pätevyys on osoittautunut myös tarpeelliseksi, kun tietoliikennepuolenkin töissä välillä tarvitaan sähkömiestä niin viankorjauksessa kuin pienissä muutostöissäkin.”

”Suunnittelutyö tehdään enimmäkseen työpöydän ääressä. Olen myös loppuasiakkaisiin yhteydessä puhelimitse sekä hankin asentajille tarvittavat tiedot järjestelmistä ja kartat. Sulan maan aikaan pääsee työpöydän takaa liikkumaan enemmän ja tapaamaan asiakkaita ja kuntien edustajia, kun heidän kiinteistöillään katselmoidaan kaivureitit tai etsitään putkituksia tai kaapelivarauksia.”

”Talvella suunnitellaan enemmän tietokoneella ja isompia kokonaisuuksia, joissa suunnittelu on karttapohjaista. Isoja kohteita ovat esimerkiksi tiehankkeet, joissa on saatava operaattoriasiakkaiden yhteydet siirrettyä tieremontin tieltä pois. Tällaiset hankkeet saattavat olla monivuotisia.”

”Suunnittelijana saa tehdä monipuolisia työtehtäviä hyvinkin itsenäisesti. Aikataulut sovitaan sujuvasti loppuasiakkaiden kanssa, jolloin on mielestäni hyvät vaikutusmahdollisuudet oman työpäivän sisältöön.”

”Työturvallisuus on tärkeä osa työtä. Suunnittelijahan tekee työmaalla riskiarvioinnin ja kirjaa ylös huomiot ja normaalista poikkeavat seikat, joita voi olla esimerkiksi suurjännitelinja tai maakaasuputki. Ehkä liikenne on tyypillisesti se suurin riskitekijä työmailla, mikä pitää huomioida. Näkisin, että tiimissämme on työturvallisuuden suhteen asenne kohdillaan.”

”Meillä on hyvä ammattitaitoinen porukka ja hyvä yhteishenki, on ollut kaikissa tiimeissä vuosien saatossa. Aina on tavoitettavissa kaveri, jolta kysyä, jos haluaa johonkin asiaan toisen näkemyksen. Kysyä voi huoletta, ei tarvitse ujostella. Hyvän ilmapiirin lisäksi meillä on Voimatelilla hyvät työvälineet, palkanmaksu on aina ajallaan ja toiminta on muutenkin jämptiä.”