Siirry sisältöön

Huippu työyhteisö ja asentajat

JOONAS
TIIMIVASTAAVA

Kiinnostus jakeluverkkoa kohtaan sai Joonaksen hakeutumaan Voimatelille jo opiskeluaikana harjoitteluihin ja kesätöihin. Nyt mies on työskennellyt yrityksessä yli 14 vuotta – ensin asentajana, sitten projektivastaajana ja nyt tiimivastaavan tehtävissä.

HUIPPUTIIMI

”Työhöni kuuluvat päivittäiset työnjohdolliset tehtävät, kuten asentajien ja aliurakoitsijoiden ohjaus sekä materiaalien tilaus ja hallinnointi. Lisäksi hoidan laskutukseen ja logistiikkaan liittyviä tehtäviä.”

”Työssäni parasta ovat vaihtelevat työpäivät – tässä työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Välillä päivät täyttyvät ongelmien ratkomisesta vikatehtävien parissa, välillä käydään maastossa katsomassa työmaita tai katselmuksilla kolmansien osapuolien kanssa. Joskus on tietysti aikaa keskittyä paperitöihinkin. Tärkeintä on totta kai huippu työyhteisö ja asentajat, joiden kanssa päivittäin teen töitä! Tarkoitus on jatkossakin kehittää itseä ammatillisesti ja tehdä hommia toimivan tiimin eteen.”