Kuopion Vesi – puhdasta vettä ja päästötöntä aurinkosähköä
Valmista aurinkovoimalaa käytiin ihastelemassa porukalla. Kuvassa vasemmalta tiimi- ja tuotepäällikkö Arto Kettunen Voimatelilta, sähköinsinööri Markus Happonen Kuopion Vedeltä, projektipäällikkö Jarno Strengell Voimatelilta ja rakennuttajainsinööri Pekka Sairanen Kuopion Vedeltä.
Kuopion Vesi Oy:ssä otettiin käyttöön uusi maa-asenteinen aurinkovoimala, jonka Voimatel toimitti avaimet käteen -ratkaisuna suunnittelusta käyttöönottoon asti. Asennustyöt sujuivat syys-lokakuun aikana maatöistä loppukatselmukseen suunnitellusti parissa kuukaudessa.
– Vesilaitos on hyvä kohde aurinkosähköjärjestelmälle, sillä laitos kuluttaa tasaisesti sähköä käyttäen kaiken aurinkosähköjärjestelmän tuottaman sähkön itse. Tarvittaessa prosessia voidaan ohjata aurinkosähkön tuoton mukaan. Voimatel voitti urakkakilpailun ja oli Kuopion Vedelle mieluisa toimittaja, sillä Voimatel on toimittanut myös edellisen aurinkosähköjärjestelmän onnistuneesti Kuopion Vedelle, kertoo Kuopion Vesi Oy:ltä sähköinsinööri Markus Happonen.
– Kuopion Vesi on lähiaikoina tehnyt energia- sekä hiilijalanjälkiselvityksen. Aurinkosähköjärjestelmän laajentaminen on yksi selvityksessä esille tulleista keinoista energiatehokuuden parantamisessa sekä hiilijalanjäljen pienentämisessä. Selvityksen perusteella saimme muitakin hyviä energiatehokuuden parantamisen toimenpide-ehdotuksia, joita toteutetaan lähitulevaisuudessa. Monissa hankkeissa energiatehokkuus on yksi toimittajan tai laitteen valintaan vaikuttava asia, toteaa Happonen.
– Maa-asennuksessa paneelit saadaan suunnattua sähköntuoton kannalta optimaalisesti niin sijainnin, suunnan kuin kaltevuudenkin suhteen. Katolle asennettaessa katon pinta-ala ja suunta saattavat asettaa rajoituksia, joita ei maa-asennuksessa ole. Maa-asennuksessa on huomioitava maaperän laatu, mahdolliset varjostumat ja tuuliolosuhteet. Kuopion Vedelle paneelit asennettiin maahan upotettuihin paaluihin kiinnitettyihin telineisiin ja 45 asteen kulmaan, jotta voimalasta saadaan ihanteellinen tuotto, kertoo Voimatelilta aurinkoenergiatekniikan parissa työskentelevä energia-asiantuntija Andreas Rannanpää.
Voimatelin aluemyyntipäällikkö Petri Karppasen mukaan tutun kumppanin kanssa on ollut helppo ja mukava asioida. Voimatel asensi muutama vuosi sitten aurinkosähköjärjestelmän Kuopion Vedelle vedenottamon katolle, ja vuosien varrella on tehty yhteistyötä myös sähköverkko- ja tietoliikenneyhteyksien parissa.
– Tarjouspyyntö oli erittäin selkeä, ja kaikki on sujunut hyvässä hengessä koko projektin ajan. Aiemman yhteistyön jatkoksi on ollut hienoa päästä kartuttamaan kokemuksia aurinkovoimalan maa-asennusten parissa, sillä kiinnostus maa-asennuksiin on aurinkopuistojen lisääntymisen myötä kovassa kasvussa, kertoo Karppanen.
Kuopion Vedellä toteutetaan kestäviä energiaratkaisuja pyrkimällä hyvään energiatehokkuuteen sekä pienentämään hiilijalanjälkeä vesihuollossa. Omaan sähköntuotantoon investoiminen parantaa energiaomavaraisuutta kymmenien vuosien ajan.
Ympäristö- ja vastuullisuusasioilla on suuri merkitys Kuopion Vesi Oy:n toiminnassa. Myös hankinnat tehdään kestävältä pohjalta: tavoitteena on energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen sekä päästöjen vähentäminen.
Lue myös Kuopion Konepajan katolle asentamastamme 342 paneelin aurinkosähkövoimalasta.
Lue lisää aurinkosähköjärjestelmistä yrityksille, yhteisöille ja asunto-osakeyhtiöille.