Siirry sisältöön

Lounea ja Voimatel tekivät strategisen kumppanuussopimuksen valtakunnallisesta asennustoiminnasta

Lounea ja Voimatel ovat sopineet strategisesta kumppanuudesta, jonka tavoitteena on tehostaa ja vahvistaa valtakunnallista asennustoimintaa. Sopimus tukee Lounean pitkän aikavälin strategiaa keskittyä teknologiseen johtajuuteen, valokuituverkon huippulaadun varmistamiseen ja sen palveluiden kehittämiseen. Yhteistyö astuu voimaan 1. helmikuuta 2025.

Lounean Palveluiden toimitusjohtaja Juha Häkämies kommentoi:

”Olemme todella tyytyväisiä, että kumppaniksi löytyi kaltaisemme kotimainen, vastuullinen ja valtakunnallisesti toimiva yhtiö. Yhteistyö Voimatelin kanssa tehostaa toimintaamme ja mahdollistaa entistä vahvemman keskittymisen valokuitupalveluiden kehittämiseen asiakkaillemme. Vuoden 2024 aikana olemme jo koeponnistaneet yhteistyötä Voimatelin kanssa, ja tämä kehittyi toimivaksi molemmille osapuolille.”

Lounea ulkoistaa asennustoimintansa Voimatelille

Strategisen kumppanuuden myötä Lounea ulkoistaa asennustoimintansa Voimatelille, joka on valtakunnallinen kriittisen digitaalisen infran palveluntuottaja. Järjestely tuo lisäarvoa myös Lounean asentajille, sillä Voimatel tarjoaa heille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja ammattitaitoaan. Lounean asennustiimistä siirtyy Voimatelille yhteensä 12 henkilöä, jotka jatkavat uuden työnantajansa palveluksessa vanhoina työntekijöinä.

Lounean ja Voimatelin kumppanuus yhdistää molempien vahvuudet. Voimatelin viankorjaus- ja asennuspalveluiden ydinosaaminen ja laaja toiminta-alue täydentävät Lounean tavoitetta tarjota asiakkailleen kattavia, korkealaatuisia valokuitupalveluita.

”Kiitämme Louneaa luottamuksesta ulkoistuksessa, joka on vahvasti sidonnainen Voimatelin strategiaan ja kiinteän verkon palveluiden kasvun mahdollistamiseen. Haluamme toivottaa Lounealta siirtyvät ammattilaiset lämpimästi tervetulleeksi osaksi Voimatelilaisten arjen sankareiden joukkoa. Rakennamme yhdessä muutakin kuin verkostoja. Rakennamme yhteisöä, jota yhdistää yhteinen päämäärä ja jota ohjaa periaate, jonka mukaan ihmiset ovat suurin voimavaramme”, kommentoi Voimatelin toimitusjohtaja Mikko Heinonen.

Järjestely on osa yhtiöiden laajempaa strategiaa, joka keskittyy kestävään kasvuun ja asiakaskokemuksen parantamiseen. Kumppanuus Voimatelin kanssa mahdollistaa Lounean resurssien keskittämisen valokuituverkon laadun ja palveluiden innovatiiviseen kehittämiseen, samalla kun Voimatel vankistaa strategiansa mukaisesti jalansijaansa markkinassa kokonaisvaltaisena kriittisen digitaalisen infran palveluntuottajana.

Lisätietoja:

Juha Häkämies, Lounea Palvelut, toimitusjohtaja, p. 044 7733500, juha.hakamies@lounea.fi
Mikko Heinonen, Voimatel Oy, toimitusjohtaja, p. 044 793 9836, mikko.heinonen@voimatel.fi

Lounea
Lounea on kotimainen, voimakkaasti kasvava valokuituoperaattori. Vakavarainen Lounea koostuu kahdesta liiketoiminnasta; tietoliikenneinfrastruktuurista ja ICT-ratkaisuista. Olemme valokuitumarkkinassa teknologiajohtaja ja rakennamme kotimaista huippunopeaa valokuituverkkoa, joka mahdollistaa yhteiskunnan tietoliikenneinfran toimivuuden valtakunnallisesti. Meidän tehtävämme on mahdollistaa asiakkaillemme mutkaton arki niin kotona kuin töissäkin. Haluamme olla Suomen rakastetuin valokuituyhtiö. Lisätietoa: Lounea.fi

Voimatel
Voimatel suunnittelee, rakentaa, operoi ja ylläpitää tulevaisuuden tietoverkkoja, jotka tarjoavat palvelua kriittisen kiinteän tai mobiilin infrastruktuurin kumppaneille. Suomessa ja Virossa toimiva yritys työllistää yli 750 ammattilaista. Vuonna 2001 perustetun Voimatelin omistaa Osuuskunta KPY. Lisätietoa: www.voimatel.fi.