Siirry sisältöön

Eettiset ohjeet ja ilmoituskanava

Olemme alamme edistyksellisin ja sitoutunein yhteistyökumppani. Eettiset ohjeemme luovat suuntaviivat sille, miten luomme yhteyksiä, jotka yhdistävät meitä.

Wave pattern

Eettiset ohjeet

Eettisten ohjeet antavat yhtenäiset suuntaviivat toiminnalle yhtiön kaikilla tasoilla. Eettisen ohjeet sisältävät perusasioita, jotka auttavat voimatelilaisia valitsemaan oikean menettelytavan omaa harkintaa edellyttävissä työelämän tilanteissa.

Toiminnan tulee täyttää kaikki asetetut lainsäädännölliset sekä toimiala- ja sopimuskohtaiset vaatimukset. Voimatelin johtoryhmä on hyväksynyt nämä eettiset ohjeet helmikuussa 2023.

Asetamme samat vaatimukset omalle henkilöstöllemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme ja varmistamme vaikutusvaltamme puitteissa, että kumppanimme noudattavat eettisiä periaatteitamme.

Yhtenäiset, eettisesti hyväksyttävät toimintatavat vahvistavat Voimatelin toiminnan luotettavuutta ja edistävät toiminnan läpinäkyvyyttä suhteessa kaikkiin sidosryhmiimme, kuten asiakkaisiin, henkilöstöön, omistajaan ja ympäröivään yhteiskuntaan kokonaisuutena.

Voimatelin maine perustuu jokaisen voimatelilaisen toimiin ja käyttäytymiseen. Jokainen voimatelilainen on osa Voimatelia ja toimii sen nimissä heti ensimmäisestä työpäivästään alkaen. Voimatelilaisilla on suuri rooli siinä, millainen yhtiön maineesta muodostuu. Lainvastainen tai epäeettinen käytös voi aiheuttaa huomattavaa vahinkoa.

Kaikkien voimatelilaisten tulee toimia yhtiön edun mukaisesti olemalla rehellinen ja luotettava sekä pitämällä asiakkaille, työtovereille ja yhteistyökumppaneille annetut lupaukset.

Voimatelin logo työtakissa.

Lakien noudattaminen ja tasa-arvo

Vastuumme työnantajana on noudattaa lakeja, työlainsäädäntöä ja alan työehtosopimusta. Henkilöstön työehdot ovat vähintään kansallisen lainsäädännön vaatimusten mukaiset. Työnantajana meidän on mahdollistettava turvallinen ja terveellinen työympäristö ja sitoudumme työympäristön jatkuvaan kehittämiseen.

Kunnioitamme YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Vastuumme on varmistaa tasa-arvoisuus. Jokaisella on samanlaiset mahdollisuudet rotuun, väriin, sukupuoleen, kansallisuuteen, uskontoon tai etniseen taustaan katsomatta.

Syrjintää tai häirintää ei sallita. Emme hyväksy pakkotyötä, orjatyövoimaa tai muunlaista ei-vapaaehtoista työvoimaa, emmekä salli menettelyjä, joilla estetään työvoiman vapaa liikkuminen. Emme hyväksy henkilöitä, jotka eivät täytä lain mukaista alaikärajaa.

Kaksi työmiestä ovat ulkona ja toinen asettaa työkypärää päähänsä.

Lahjonnan ja korruption kielto

Voimatel Oy ei salli liiketoiminnassa henkilöstöltään eikä yhteistyökumppaneiltaan korruptiota tai lahjontaa (esim. asiaton maksu, lahjus tai muu vastike) missään muodossa eikä sellaisen lahjan tai vieraanvaraisuuden vastaanottamista tai tarjoamista, joka ylittää tavanomaisen liike-elämän käytännön tai verottoman lahjan arvon tai joka voisi vaikuttaa riippumattomuuteen.

Emme salli sellaisen lahjan tai vieraanvaraisuuden vastaanottamista siinä tarkoituksessa, että se mahdollistaa pääsyn mukaan liiketoimintaan, liiketoiminnan ylläpitoon, johtamiseen tai mahdollistaa jonkin muun laittoman hyödyn liiketoiminnassa.

Emme salli asiattoman maksun tai muun vastikkeen pyytämistä tai hyväksymistä suoraan tai välillisesti, jonka tarkoituksena on houkutella toimimaan periaatteiden vastaisesti.

Työvaatteet ja jalkineet.

Reilu kilpailu

Emme salli henkilökohtaisen edun tavoittelua käyttämällä hyväksi asemaansa tai Voimatel Oy:lle kuuluvaa omaisuutta tai tietoa, luottamuksellisten tietojen käsittelyä huolimattomasti tai salassapitovelvollisuuden tai lainsäädännön vastaisesti emmekä toimimista voimassaolevan kilpailulainsäädännön vastaisesti.

Työvaate Voimatelin logolla.

Ilmoituskanava

Voimatelin ilmoituskanavalla oma henkilöstömme sekä muut sidosryhmämme, kuten asiakkaamme, toimittajamme sekä yhteiskumppanimme voivat raportoida mahdollisista poikkeamista tai rikkomuksista.

Ilmoituskanavalla voi ilmoittaa epäilyn vakavasta väärinkäytöksestä tai epäkohdasta, kuten esimerkiksi lakien tai määräysten tahallinen rikkominen, eettisten toimintaohjeiden rikkominen, lahjonta tai korruptio.

Voimatelin työntekijät voivat myös ilmoittaa eettisten ohjeiden vastaisesta menettelystä tai sellaisen epäilystä esimiehelle tai johdon edustajalle. Mahdollinen väärä toiminta tai tilanteet, jotka ovat ristiriidassa eettisten ohjeiden kanssa, viedään eteenpäin esimiehen tai johdon edustajan kautta.

Kanavaa ei ole tarkoitettu reklamaatioiden tai henkilöstöön liittyvien erimielisyyksien käsittelyyn.

Ilmoituskanava
Pohjoismainen maisema.